Kokeneena työelämässä, aloittelijana tilintarkastuksessa

Olen katsellut tilinpäätöksiä työurani aikana monesta suunnasta. Olen käyttänyt
niiden lukuja johtamisen välineenä, raportoinut niistä hallitukselle, opettanut niiden
tekemistä ja ollut itse vastaamassa tilintarkastajan kysymyksiin.

Tänä vuonna istuin ensimmäistä kertaa pöydän toiselle puolelle.

Tilintarkastusassistentin työssä moni asia oli valmiiksi tuttu. Tuloslaskelma ei
muuttunut miksikään, eikä taseeseen ilmestynyt uusia rivejä. Silti niiden äärellä
huomasi nopeasti olevansa uuden ammatin alussa. Aiemmin tärkeältä tuntuneen
luvun saattoi nyt ohittaa nopeasti, kun taas jokin pieni yksityiskohta johti
kysymykseen, lisäselvitykseen ja vielä yhteen dokumenttiin.

Tilintarkastusta voi opiskella kirjoista ja standardeista – ja niin pitääkin. Käytännön
työssä niiden rinnalle alkaa kuitenkin vähitellen rakentua jotain muuta: ymmärrystä
siitä, miksi juuri tähän asiaan pysähdytään, miksi tämä kysymys esitetään ja milloin
saatu vastaus ei vielä riitä.

Ensimmäiset kuukaudet tilintarkastusassistenttina ovat olleet erikoinen yhdistelmä
tuttua ja täysin uutta. Työelämä ei alkanut alusta, mutta uuden ammatin opettelu
alkoi.

Tässä viisi asiaa, jotka ovat tähän mennessä jääneet erityisesti mieleen.

1. Kokemus ei poista aloittelijuutta – mutta muuttaa
sitä

Pitkästä työelämäkokemuksesta on uuden ammatin äärellä paljon hyötyä. Yritysten
toiminta, asiakkaiden kanssa työskentely, taloudesta puhuminen ja työelämän
ajoittainen epätäydellisyys ovat tuttuja.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että osaisi tilintarkastusta.

Uuden työpaperin äärellä voi olla aivan yhtä pihalla kuin kuka tahansa ensimmäisiä
päiviään tekevä assistentti. Se on oikeastaan ollut yksi ensimmäisten kuukausien
terveellisimmistä kokemuksista: tuttu toimintaympäristö ei tee uudesta ammatista
tuttua.

Samalla joutuu opettelemaan sietämään omaa hitauttaan. Asia, jonka kokenut
tarkastaja tunnistaa nopeasti, voi viedä aloittelijalta pitkän tovin. Välillä vasta
jälkikäteen ymmärtää, mitä oikeastaan oli etsimässä.

Aikaisempi kokemus antaa kuitenkin asioille kontekstin. Kun asiakkaan toimintaa
yrittää ymmärtää, luvut eivät ole irrallisia numeroita. Niiden takana on toimintaa,
päätöksiä, prosesseja ja ihmisiä. Siitä on hyötyä – vaikka itse tarkastaminen pitääkin
opetella alusta.

2. ”Miten?” vaihtuu vähitellen kysymykseen
”miksi?”

Alussa suuri osa energiasta menee siihen, että yrittää selvittää, miten jokin asia
tehdään.

Mistä tieto löytyy? Mitä tähän työpaperiin kirjataan? Miten tämä täsmäytetään? Mitä
dokumentteja asiakkaalta tarvitaan?

Vähitellen rinnalle tulee kiinnostavampi kysymys: miksi?

Miksi juuri tätä tarkastetaan? Mitä tällä toimenpiteellä halutaan varmistaa? Mikä
tässä voisi olla olennaisesti väärin? Miksi yksi dokumentti riittää yhdessä tilanteessa,
mutta toisessa tarvitaan jotain lisää?

Usein juuri kokeneemman tarkastajan esittämä yksinkertainen kysymys on avannut
asiaa paremmin kuin pitkä ohje. Mitä me tällä oikeastaan haluamme varmistaa? Kun
siihen osaa vastata, myös työpaperi ja tarkastustoimenpide alkavat näyttää aivan
toisella tavalla järkeviltä.

Siinä vaiheessa tilintarkastus alkaa näyttää vähemmän sarjalta suoritettavia tehtäviä
ja enemmän tavalta ajatella.

3. Kokemus antaa hypoteesin, mutta ei evidenssiä

Työelämäkokemuksella on myös kääntöpuolensa.

Kun on nähnyt yritysten toimintaa erilaisissa rooleissa, monelle asialle syntyy
nopeasti uskottava selitys. Jos jokin luku poikkeaa edellisestä vuodesta, mieli alkaa
melkein automaattisesti rakentaa syytä. Liiketoiminta kasvoi, kustannukset nousivat,
ajoitus muuttui tai toiminnassa tapahtui jotain muuta.

Usein ensimmäinen arvaus voi olla aivan oikea.

Tilintarkastuksessa työ ei kuitenkaan pääty siihen, että selitys kuulostaa järkevältä.
Oikeastaan siitä se vasta alkaa. Pitää selvittää, pitääkö selitys paikkansa.

Ehkä yksi tärkeimmistä tähänastisista opeista onkin ollut erottaa toisistaan se, mikä
kokemuksen perusteella vaikuttaa uskottavalta, ja se, mistä voidaan oikeasti
varmistua.

Kokemus voi antaa hyvän hypoteesin. Evidenssi pitää silti hankkia.

4. Tilintarkastus on yllättävän sosiaalinen ammatti

Tilintarkastuksesta syntyy helposti kuva numeroiden, tositteiden, Excelin ja
standardien maailmana. Niitä kaikkia työssä toki riittää.

Silti olen yllättynyt siitä, kuinka paljon työssä on kyse ihmisistä.

Asiakkaan toimintaa pitää ymmärtää, ja sitä varten pitää kysyä. Joskus pitää kysyä
uudelleen. Toisinaan pitää osata selittää, miksi jotakin aineistoa tarvitaan tai mitä
oikeastaan yrittää selvittää.

Asetelma on kiinnostava. Asiakas tuntee oman yrityksensä ja sen toiminnan
tarkastajaa paremmin. Tarkastajan tehtävänä on kysyä ihmiseltä, joka tietää asiasta
enemmän – ja samalla arvioida itse, riittääkö saatu vastaus.

Hyvän kysymyksen esittäminen on siksi oma taitonsa. Tarkoituksena ei ole
kuulustella asiakasta vaan saada riittävä ymmärrys ja tarvittava evidenssi. Samalla
pitäisi muistaa, että toisella puolella on ihminen, jolla on oma työnsä tehtävänä.

Tässä kohtaa aikaisemmasta työelämästä on ollut ehkä enemmän hyötyä kuin
etukäteen ajattelin.

5. Ehkä kokeneena on helpompi myöntää, ettei tiedä

Uuden ammatin aloittamisessa myöhemmin työuralla on yksi yllättävä etu: ei ole kovin vaarallista sanoa, ettei tiedä.

Työelämä on ehtinyt opettaa, ettei kukaan osaa kaikkea. Se on myös opettanut, että
kysymättä jättäminen on yleensä huomattavasti kalliimpi vaihtoehto kuin kysyminen.
Tilintarkastusassistenttina olen joutunut kysymään paljon. Välillä hyvin
yksinkertaisiakin asioita. Usein juuri niiden kysymysten kautta on alkanut hahmottua,
miksi jokin asia tehdään tietyllä tavalla.

Ehkä aloittelijuudessa onkin jotain hyödyllistä. Kun ei vielä tiedä vastausta, on pakko
kysyä.

Tilintarkastus on tapa ajatella

Kun näitä viittä havaintoa katsoo yhdessä, niitä yhdistää ehkä yksi asia:
tilintarkastuksen opettelu on ollut paljon muutakin kuin uuden työn teknisten
vaiheiden opettelua. Vähitellen olen alkanut ymmärtää tilintarkastusta ennen kaikkea
tapana ajatella.

Se tarkoittaa kykyä erottaa toisistaan se, minkä tiedämme, mitä oletamme ja mistä
meidän pitää vielä varmistua. Ensimmäinen uskottavalta kuulostava selitys ei
välttämättä ole väärä, mutta se ei myöskään vielä riitä. Pitää tunnistaa, mikä
kokonaisuudessa on olennaista, missä voi olla riski ja millaista evidenssiä tarvitaan
johtopäätöksen tueksi.

Ehkä juuri tämä erottaa tilintarkastuksen teknisen suorittamisen varsinaisesta
ammattitaidosta. Työkalut, työpaperit ja tarkastustoimenpiteet voi opetella, mutta
niiden taustalla oleva ajattelu kehittyy kokemuksen myötä. Vähitellen alkaa
hahmottaa paremmin, mihin kannattaa pysähtyä, mikä voidaan ohittaa ja milloin
asiasta pitää varmistua vielä vähän paremmin.

Muutaman kuukauden jälkeen olen siinä ajattelussa vasta alussa. Samalla olen
alkanut ymmärtää, ettei tilintarkastajan ammattitaito ehkä lopulta näy siinä, kuinka
monta asiaa osaa tarkastaa, vaan siinä, kuinka hyvin osaa tunnistaa, mikä on
olennaista ja milloin tietää riittävästi voidakseen tehdä perustellun johtopäätöksen.

 

Mikko Pirttimäki
Tilintarkastusassistentti