Aloitin työurani tilintarkastuksen parissa tammikuussa 2023 SYS Auditilla harjoittelun merkeissä. Aikaisempaa kokemusta minulla ei ollut taloushallinnon tehtävistä ennen harjoitteluun tuloa. Päädyin hakemaan harjoitteluun tilintarkastusalalle, koska minulla oli kiinnostusta alaa kohtaan, ja halusin kehittää omaa taloushallinnon osaamistani. Harjoittelujakso oli todella opettavainen, ja sen avulla sai kattavan kuvan tilintarkastuksen eri vaiheista. Oli hienoa huomata, kuinka paljon lyhyessäkin ajassa voi oppia uutta tietoa, ja kuinka ymmärrys alasta syventyi. Harjoittelussa pääsi hyödyntämään koulussa opittua teoriaa ja yhdistämään sitä käytäntöön.
Harjoittelukevään jälkeen tein syksyn opinnäytetyötä liittyen asunto-osakeyhtiöiden tilintarkastukseen. SYS Audit toimi opinnäytetyössäni toimeksiantajana. Joulukuussa 2023 valmistuin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta tradenomiksi. Tammikuussa 2024 palasin SYS Auditille määräaikaisena työntekijänä ja syksystä 2024 alkaen olen työskennellyt SYS Auditilla vakituisena tilintarkastusassistenttina.
Työnkuvaani kuuluvat pääasiassa avustavat tilintarkastustehtävät vuositilintarkastuksien parissa. Työn mielekkyyttä lisää se, että tarkastustehtävissä pääsee näkemään koko tarkastuskokonaisuuden ja tarkastuksen erilaiset vaiheet alusta loppuun asti. Työhön tuo monipuolisuutta mahdollisuus työskennellä eri toimialoilla toimivien ja erikokoisten yritysten parissa. Hyvä työporukka puolestaan takaa omalta osaltaan työn viihtyisyyden ja tarjoaa myös mahdollisuuden kehittää omaa osaamista. Asioiden kanssa ei tarvitse siis jäädä ikinä yksin, sillä työkavereilta saa aina tukea ja apua tarvittaessa.

Roosa Hytinkoski
Tilintarkastusassistentti
puh. 050 380 2422
etunimi.sukunimi@sysaudit.fi
Vuositilintarkastuksien lisäksi työnkuvaani kuuluu avustavat tarkastustehtävät erityistarkastuksien parissa. Erityistarkastukset haastavat eri tavalla osaamista, ja niissä pääsee myös entistä syvemmin perehtymään yhtiöiden liiketoimintaan sekä käsittelemään erityistilanteita, kuten konkursseja ja saneerauksia.
Yllä mainittujen asioiden lisäksi olen keväisin saanut olla mukana perehdyttämässä harjoittelijoita. Olen itse ollut kiinnostunut perehdyttämisestä jo pidemmän aikaa, ja toiminut aikaisemmissa työpaikoissani mm. koulutusvastaavana. On siis myös ollut hienoa huomata, että omia mielenkiinnon kohteita otetaan huomioon, ja niitä pääsee toteuttamaan työyhteisössämme. On ollut erittäin palkitsevaa päästä opastamaan uusia henkilöitä tilintarkastuksen pariin, ja uskon, että urapolkuni ansiosta pystyn samaistumaan heidän tilanteeseensa sekä tuomaan oman kokemukseni esiin perehdytyksessä. Koen myös, että perehdyttäminen on erinomainen tilaisuus oppia itse uusia asioita ja syventää omaa osaamistaan.
Seuraavana suurempana tavoitteenani on suorittaa HT-tentti lähivuosien aikana.